المشاركات

عرض المشاركات من مايو, ٢٠١٧
صورة
Reissusta selvitty takaisin suomeen ja kouluun. Päästiin heti tekemään näyttöä kiireellä että saatiin arviot ennen lomaa. Vaihdosta parhaiten jäi mieleen viimeinen viikko kun pääsi näkemään ja tekemään kunnolla töitä, jotka olivat viimeistely töitä ja pysyviä. Pystyy myöhemmin muistelemaan että tuota laivaan olen ollut tekemässä. Oli kyllä hieno kokemus, vaikka alkuun tuntui turhauttavalta toistaa samoja asioita kun koulussa. Muille myöhemmin vaihtoon lähteville voisimme suositella mahdollisesti hieman saksan kielen opettelua, vaikka englannilla pärjää hyvin. Saisi kokemuksesta mahdollisesti enemmän irti ja pystyy telakalla tekemään töitä myös vähän mukavemmin kun ymmärtää lukea työohjeita ilman että tarvii mahdollisti puhelimella olla kääntämässä saksan kieltä suomeksi tai englanniksi. Papenburgin alue o melko pieni mutta mukava paikka ja myös kauniin näköinen keväällä varsinki puisto alue.  Tällä kuvia Papenburgista ja Bremensta 
Viimeinen viikko (15.5-19.5) menikin sitten töitä tehdessä laivalla sekä lohkojen valmistukseen. Roopen viikko. Minun viikko meni laivan sisällä hitsaustöissä. Pääsin hitsaaman ilmastointiputkia puikolla jossa sai käyttää vähän luovuutta kun asennot eivät olleet helpoimmasta päästä. Puikkoja sai käännellä ja vääntää vinoiksi jotta hitsaaminen onnistui. Myös peilin apuun piti turvautua kun muuten ei nähnyt hitsata. Suurin osa päivästä meni myös suunnistaessa kun valmistus vaiheessa se on yksi iso labyrintti ja välillä piti kiertää kun suorimman reitin rappusia tai käytävään tehtiin viimeistely töitä. Viimeisenä päivänä päästiin molemmat kiertämään laivaa. Käytiin kannella, komentosillalla, konehuoneessa ja viimeisenä käytiin vielä montussa katsomassa laivan pohjaa. Batyn viikko. Minun viikon meni lohkojen valmistus töissä. Pääsin hitsaamaan tig-hitsausta ja puikolla. Minulla oli paljon kävelyä kun piti eri lohkoilla käydä tekemässä töitä. Ja kaikki lohkot olivat eripuolilla t
صورة
Kolmannella viikolla ( 8 - 12.5 ) pääsimme hitsaamaan TIG-hitsausta, mitä kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin kokeillut. Kyseistä harjoitusta teimme maanantaista keskiviikon puoleen päivään. Loppuviikon teemme yläpiena ja pystypiena harjoitusta, joita teimme myös koepalat hitsauskoetta varten. Saimme myös kotitehtävän torstaina jossa harjoittelimme kokeesen, joka olisi seuraavana päivänä. Perjantai aamulla kun olimme saaneet hitsauskoe palat valmiiksi kertasimme kotitehtävät ja harjoittelimme vielä ennen koeta. Pääsimme molemmat kokeista läpi (kummallakin oli erinlainen koe) jossa 9 pistettä piti saada 12 pisteestä. Tapasimme myös Turun ammatti-istituutin isoja herroja Hannu Immonen (Ammatillinen koulutus, palvelualuejohtaja) ja Mikko Hauninen (Peltolan koulutalon koulutuspäälikkö (kone-ja metalliala sekä talotekniikka) kyseisellä viikolla. He kävivät seuraamassa työskentelyämme ja istuimme myös keskustelemaan meidän kuluneesta ajasta sekä mahdollisista muutoksista ja ajatuksista m
صورة
Paljon ei eroa ollut ensimmäisellä ja toisella viikolla. Koko viikko meni taas akademin työsalissa hitsausharjoituksija tekemässä lukuun ottamatta perjantai aamupäivää, silloin kävimme kiertämässä halleissa katsomassa erinlaisia työvaiheita. Näkemämme koneet tuntuivat olevan lähes puolet isommat kuin turun meyer telakalla. Uutena työkoneena näimme laserhitsaus koneen joka tekee yhdellä hitsauksella molemmat puolet valmiiksi. Näimme myös aikataulu kirjaa, jonka mukaa puolenvuoden välen alkaa uuden laivan osien valmistus ja vuodessa telakalta valmistuu 2 laivaa. Perjantai iltapäivällä olimme hieman hämmentyneet kun kaikki lopettivat työt kahden aikaa ja alkoivat pesemään lattioita. Toistaiseksi tämä on tuntunut turhauttavalta, kun olemme tehneet melkein samoja harjoituksia kuin koulussa mutta harjoitus tekee mestareita. Suomessa meyerin telakalla työssäoppimassa pääsimme tekemään paljon enemmän työtä vastaavaa harjoitusta. Noh mehän olemme testiryhmä, joten tulevaisuudessa muilla ehkä o